Minä

Minä

Olen taidemaalari Helsingistä. Olen harrastanut taulujen maalausta lähes koko aikuisikäni ja haaveillut taidemaalarin ammatista. Olen opiskellut ensimmäisen kerran taiteita Hyvinkään taidekoulussa pian peruskoulun jälkeen ja joitakin vuosia sitten, päätin ottaa uuden askelen lähemmäksi unelmaani ja hakeuduin opiskelemaan Pekka Halosen akatemiaan kuvataiteita. Valmistuin akatemiasta keväällä 2021 kuvallisen ilmaisun toteuttajaksi ja koulun myötä koen päässeeni lähemmäs unelmaani ja samalla jatkuvan kehittymisen ja taiteilijana kasvamisen polulle.

Taiteeni

Kuvailisin taidettani pääasiassa fantasian maustamaksi abstraktiksi nykytaiteeksi, joskin tietyt aiheet kuten ihmishahmot, eläimet ja esimerkiksi lumpeet ovat sellaisia jotka lumoavat minut työstämään niistä enemmän näköisteoksia. Näissäkin töissä voi kuitenkin hyvin herkästi näkyä leikkisä sisimpäni. Rakastan värejä ja erilaisten ideoiden kokeilemista ja haluan luoda taidetta joka kohottaa tunnelmaa, saa iloiselle mielelle ja viimeistelee sisustuksen - ja lopulta taidetta, josta voi nauttia vuosia eteenpäin. 

Kaikki työni ovat uniikkeja maalauksia ja mikäli olet kiinnostunut niistä ja/tai saamaan niistä lisätietoja tai kuvia, niin olethan yhteydessä. Teen mielelläni myös tilaustöitä.

 

  

bd2ba6e7-6e54-4347-836b-4e3b1413788a

Sitruunansävyinen päivä

Juliste, eri kokoja. Julisteet painetaan laadukkaalle, mattapintaiselle paperille.

Katso lisää
b4a10aae-49e6-4bb8-84d2-d69a88d1aaa5

Lemon Rosa

Juliste, eri kokoja. Julisteet painetaan laadukkaalle, mattapintaiselle paperille.

Katso lisää
e900c3a4-12f8-4954-b696-21c76fad49b7

Rauhallisuuden väreitä 45 x 60cm

Juliste, eri kokoja. Julisteet painetaan laadukkaalle mattapintaiselle paperile.

Katso lisää
a43170aa-e0f5-47b9-a630-bc6fc9ff6af8

Rauhallisuuden väreitä puhelimen kuori – Suojaa ja tyyliä puhelimellesi

Rauhallisuuden väreitä -puhelimen kuori tuo mukanasi rauhaa ja tyyliä. Jennin alkuperäisteoksella koristeltu kuori yhdistää upean vesililjadesignin ja vahvan suojan ja samalla keinon erottua joukosta. 

Katso lisää
c317be8c-d5a0-4318-8948-23af0c06dc40

Lemon Rosa puhelimen kuori - Suojaa ja tyyliä puhelimellesi

Lemon Rosa -puhelimen kuori tuo mukanasi väriä, positiivista energiaa ja tyyliä. Alkuperäisteoksella koristeltu kuori yhdistää upean sitruunadesignin, vahvan suojan ja samalla keinon erottua joukosta. 

Katso lisää
4d0ec4f1-9069-4742-af48-2fada70be4f2

Sitruunan sävyinen päivä puhelimen kuori - Suojaa ja tyyliä puhelimellesi

Rauhallisuuden väreitä -puhelimen kuori tuo mukanasi ripauksen aurinkoa ja sitruunoiden raikkautta. Alkuperäisteoksella koristeltu kuori yhdistää upean desiginin, vahvan suojan ja samalla keinon erottua joukosta. 

Katso lisää

Ota yhteyttä